Siirry suoraan sisältöön.

QualityFirst helpottaa VTT:n arkea

Innofactorin QualityFirst-järjestelmän avulla VTT:n työntekijät voivat esimerkiksi kirjata työturvallisuuteen liittyviä havaintoja helposti

Hero Image

Asiakastarina VTT

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy tuottaa kilpailukykyä lisääviä tutkimus- ja innovaatiopalveluja. Laadunhallintaa parantaakseen VTT otti käyttöönsä Innofactorin QualityFirst-järjestelmän, joka on osoittautunut tarpeelliseksi ja vastannut sille asetettuihin odotuksiin.

Innofactor Oyj on pohjoismainen digitalisaation ja pilviratkaisujen toteuttaja, joka palvelee eri toimialoja. Innofactorin asiakaskunta koostuu yrityksistä sekä julkishallinnon ja kolmannen sektorin organisaatioista.

"Innofactor oli sovelluskumppanimme jo aikaisemmin, joten meille oli luontevaa tutustua sen QualityFirst-työkaluun", VTT:n laatupäällikkö Anneli Karttunen avaa.

Ylläpitotyökalu on kompakti ja monipuolinen

VTT hankki QualityFirst-tuotteen perinteiseksi laadunhallinnan ja laatujärjestelmän ylläpitotyökaluksi. Lisäksi järjestelmää käytetään helpottamaan työturvallisuuteen liittyvien havaintojen kirjaamista, seurantaa ja raportointia.

"Meillä QualityFirst on tarkoitettu käytettäväksi kaikille. Sen kautta hoidetaan auditointeja ja poikkeamia, jaetaan henkilöstön ohjeistuksia sekä annetaan palautetta ja kehitysehdotuksia", Karttunen selventää.

"Järjestelmään tallennetaan myös dokumentteja ja sertifikaatteja sekä erilaisia toiminnan ja prosessien kuvauksia. Se helpottaa arkeamme", laatuinsinööri Päivi Kylmäkorpi lisää.

Tuote on osoittanut tarpeellisuutensa

Karttusen mukaan QualityFirst on kompakti kokonaisuus, jolla sertifioidun järjestelmän edellyttämät asiat on mahdollista hallita monipuolisesti. Kylmäkorpi ja Karttunen kiittävät järjestelmää sen käyttäjäystävällisyydestä ja visuaalisuudesta.

"Tuote on osoittanut meille tarpeellisuutensa, koska aikaisemmin emme pystyneet hallinnoimaan asioita näin hyvin. Siinä mielessä olemme olleet tuotteeseen tyytyväisiä", Karttunen summaa.



"Tuote on osoittanut meille tarpeellisuutensa, koska aikaisemmin
emme pystyneet hallinnoimaan asioita näin hyvin."

Anneli Karttunen
Laatupäällikkö
VTT

Näin se tehtiin

Muun muassa seuraavat ratkaisut ja palvelut ovat osa VTT:lle toteutettua kokonaisuutta:

 

Tutustu sinua mahdollisesti kiinnostaviin sisältöihimme

No blogs found.

Haluatko lisätietoja? Jätä meille tietosi, niin olemme sinuun yhteydessä!

Jos alla oleva lomake ei sinulle näy, voit myös jättää yhteydenottopyynnön tässä.