Siirry suoraan sisältöön.

Markku Puolanne nimitetty Innofactorin talousjohtajaksi (CFO)

Hero Image

29.05.2019 09.30 EEST (UTC +3)

Innofactor Oyj:n sisäpiiritieto, julkaistu 29.5.2019 klo 9.30


Innofactorin hallitus on nimittänyt Markku Puolanteen konsernin talousjohtajaksi (CFO) 12.8.2019 alkaen. Puolanne toimii tällä hetkellä Espoon Asunnot Oy:n talousjohtajana. Aiemmin hän on toiminut Nurminen Logistics Oyj:n talousjohtajana sekä muun muassa useissa taloushallinnon johdon ja kirjanpidon tehtävissä SRV-konsernin eri yhtiöissä. KTK Puolanne toimii talousjohtajan tehtävässään Innofactorin johtoryhmän jäsenenä ja raportoi konsernin toimitusjohtaja Sami Ensiolle.

"Olen todella tyytyväinen, että saimme Markun tiimiimme. Hänellä on juuri oikeanlaista käytännönläheistä osaamista ja kokemusta saman kokoluokan pörssiyhtiön taloushallinnon hoitamisesta. Olen vakuuttunut, että Markku pystyy CFO:n roolissa kehittämään nopealla aikataululla Innofactorin taloushallinnon toimintoja ja käytäntöjä seuraavalle tasolle, mikä tukee entisestään Innofactorin liiketoiminnan johdon tarpeita ja auttaa Innofactoria saavuttamaan tavoitteidemme mukaisen kannattavuuden ja kasvun", toteaa toimitusjohtaja Sami Ensio.

"Olen erittäin innostunut uudesta tehtävästäni Innofactorilla. Innofactorin voimakas kasvu vaatii myös omien prosessien kehittämistä. Uskon, että pystyn monipuolisella taloushallinnon kokemuksellani tukemaan Innofactorin liiketoimintajohtoa ja auttamaan Innofactorin kehitystarinan viemisessä eteenpäin", toteaa Markku Puolanne.

 

Espoossa 29.5.2019

INNOFACTOR OYJ

Sami Ensio, toimitusjohtaja

 

Lisätietoja:
Sami Ensio, toimitusjohtaja
Innofactor Oyj
Puh. 050 584 2029
sami.ensio@innofactor.com

Jakelu:
NASDAQ Helsinki
Keskeiset mediat
www.innofactor.fi

Innofactor
Innofactor on johtava yritysten, julkishallinnon ja kolmannen sektorin modernin digitaalisen organisaation edistäjä Pohjoismaissa yli 1 500 asiakkaalleen. Innofactorilla on Pohjoismaiden laajin Microsoft-ekosysteemin ratkaisutarjonta ja johtava osaaminen. Innofactorilla työskentelee noin 600 innostunutta ja motivoitunutta huippuasiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Vuosina 2014–2018 Innofactorin liikevaihdon vuotuinen kasvu on ollut keskimäärin yli 14 %. Innofactor Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ Helsinki Oy:n päälistalla toimialalla teknologia. www.innofactor.fi #ModernDigitalOrganization