28.08.2023 18.30 CEST/EET (UTC +2)
Innofactor Oyj:n pörssitiedote – Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus 28.8.2023 klo 18.30
Innofactorin hallitus on nimittänyt Antti Rokalan konsernin talousjohtajaksi (CFO) ja hän aloittaa tehtävässä 2.1.2024. Rokala toimii tällä hetkellä koulutusyhtiö YrkesAkademin-konsernin talousjohtajana Tukholmassa. Aiemmin Rokala on toiminut hissiyhtiö Schindlerissä useissa taloushallinnon ja johdon tehtävissä, muun muassa pohjoismaisena talousjohtajana. KTM Rokala toimii talousjohtajan tehtävässään Innofactorin johtoryhmän jäsenenä ja raportoi konsernin toimitusjohtaja Sami Ensiolle.
”Odotan erittäin innoissani uutta tehtävääni Innofactorilla. Uskon, että pystyn monipuolisella kokemuksellani tukemaan Innofactorin johtoa ja osaltani auttamaan Innofactoria jatkamaan kannattavan kasvun tiellä,” toteaa Antti Rokala.
"Olen todella tyytyväinen, että saimme Antin tiimiimme. Hänellä on juuri oikeanlaista käytännönläheistä osaamista ja kokemusta pörssiyhtiön taloushallinnon hoitamisesta Pohjoismaissa. Olen vakuuttunut, että Antti pystyy CFO:n roolissa kehittämään edelleen Innofactorin taloushallintoa sekä tukemaan liiketoimintajohtoamme saavuttamaan liiketoiminnalliset tavoitteemme," toteaa toimitusjohtaja Sami Ensio.
Espoossa 28.8.2023
INNOFACTOR OYJ
Sami Ensio, toimitusjohtaja
Lisätietoja:
Sami Ensio, toimitusjohtaja
Innofactor Oyj
Puh. 050 584 2029
sami.ensio@innofactor.com
Jakelu:
NASDAQ Helsinki
Keskeiset mediat
www.innofactor.fi
Innofactor
Innofactor on johtava yksityisen ja julkisen sektorin modernin digitaalisen organisaation edistäjä Pohjoismaissa yli 1 000 asiakkaalleen. Innofactorilla on Pohjoismaiden laajin Microsoft-ekosysteemin ratkaisutarjonta ja johtava osaaminen. Innofactorilla työskentelee noin 600 innostunutta ja motivoitunutta huippuasiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Innofactor Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ Helsinki Oy:n päälistalla toimialalla teknologia. www.innofactor.fi #ModernDigitalOrganization #HybridWork #PeopleFirst #CreatingSmiles