Vuonna 2022 Innofactor hankki omistukseensa dataan ja analytiikkaan keskittyneen Invenco Oy:n sekä sai ennätysmäärän uusia tilauksia, joista suurin oli Puolustusvoimien tiedonhallintaratkaisu arvoltaan noin 22 miljoonaa euroa. Innofactor kasvoi vuonna 2022 yhteensä 7,2 prosenttia ja toisella vuosipuoliskolla yli 19 prosenttia.
Innofactor-konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 71 130 tuhatta euroa (66 364 tuhatta euroa vuonna 2021), jossa oli kasvua 7,2 prosenttia. Toisella vuosipuoliskolla kasvu oli yli 19 prosenttia. Käyttökate (EBITDA) oli 7 808 tuhatta euroa (10 111 tuhatta euroa vuonna 2021), jossa oli kasvua 3,4 prosenttia, jos vuoden 2021 osalta ei huomioida Innofactor Prime-liiketoiminnan myynnistä saatua noin 2,6 miljoonan euron kertaluonteista tuloa. Käyttökatteen osuus liikevaihdosta oli 11,0 prosenttia (15,2 prosenttia vuonna 2021). Tilauskanta oli katsauskauden lopussa 75 831 tuhatta euroa (72 837 tuhatta euroa vuonna 2021), jossa oli kasvua 4,1 prosenttia. Tilauskannassa ei ole vielä huomioitu joulukuussa tiedotettua Innofactorin historian suurinta kauppaa Puolustusvoimien tiedonhallintaratkaisua. Kokonaisuudessaan Innofactor saavutti vuonna 2022 kaikkien aikojen parhaan liikevaihdon, käyttökatteen (kun liiketoiminnan myynneistä tulevia kertaluonteisia tuloja ei huomioida) ja tilauskannan.
Vuoden 2022 aikana Suomi, Norja ja Tanska kasvoivat hyvin ja niiden kannattavuus oli myös hyvällä tasolla. Ruotsin liikevaihto laski harmillisesti vuonna 2022 edelleen ja oli tappiolla, vaikka vuoden kahden viimeisimmän vuosineljänneksen käyttökate olikin positiivinen. Olemme ryhtyneet Ruotsissa korjaaviin toimenpiteisiin. Keskitymme Innofactorissa vuonna 2023 toiminnan tehostamiseen ja laskutusasteen nostamiseen, lisenssien ja SaaS-palveluiden osuuden kasvattamiseen, työntekijämäärän kasvattamiseen sekä mahdollisten yritysostojen selvittämiseen.
Innofactor hankki kesäkuussa 2022 omistukseensa dataan ja analytiikkaan keskittyneen Invenco Oy:n. Näemme datan ja analytiikan alueella merkittävän kasvumahdollisuuden, jota olemme lähteneet tavoittelemaan yhdessä Invencolta siirtyneiden huippuasiantuntijoiden kanssa. Invencolla on ollut noin 50 työntekijää ja vuositasolla noin 6 miljoonan euron liikevaihto. Innofactorin tavoitteena on Invencolta siirtyneen data ja analytiikka -liiketoiminnan liikevaihdon kasvattaminen ja kannattavuuden parantaminen muun muassa synergiahyötyjen avulla. Tästä erinomainen esimerkki oli Aalto-korkeakoulusäätiön päätös elokuussa 2022 valita Innofactor osana Invenco Oy:n kanssa muodostettua ryhmittymää kehittämään ja ylläpitämään Aalto-yliopiston keskitettyä tietovarastoa arvoltaan noin 5 miljoonaa euroa.
Innofactor sai vuonna 2022 ennätyksellisen määrän uusia tilauksia. Suur-Tukholman palolaitoksen asian- ja dokumentinhallintajärjestelmä on strategisesti tärkeä voitto, koska se on Dynasty-tuotteemme ensimmäinen toimitus Suomen ulkopuolelle. Näemme Ruotsissa ja jatkossa myös muissa Pohjoismaissa erittäin mielenkiintoisen mahdollisuuden kasvattaa markkinaa merkittävästi lähivuosien aikana Suomessa markkinajohtajan asemaan päässeen Dynasty-tuotteemme avulla. Suomessa menestyimme Dynasty-tuotteella vuonna 2022 erinomaisen hyvin. Innofactor sai historiansa suurimman kaupan joulukuussa 2022, kun Puolustusvoimat valitsi Dynasty-tuotteeseemme perustuvan tarjouksemme uudeksi tiedonhallintaratkaisukseen arvoltaan noin 22 miljoonaa euroa.
Innofactor nimitti syyskuussa 2022 konsernin johtoryhmässä jo aiemmin toimineen Martin Söderlindin Ruotsin maajohtajaksi sekä Anni Pokkisen uutena henkilönä konsernin johtoryhmään nimikkeellä Chief People Officer. Samalla Ruotsin entinen maajohtaja Marcus Hasselblad jätti yhtiön. Suomen johtoryhmässä aloitti huhtikuussa 2022 alkaen Vesa
Niinistö tiedon- ja asianhallinnan liiketoiminnan vetäjänä.
Tukeakseen kasvutavoitteitaan Innofactor avasi uuden toimipisteen syyskuun 2022 lopussa Ouluun. Kasvutavoitteiden turvaamiseksi on tärkeää, että Innofactorilla on riittävän laaja määrä toimipisteitä Pohjoismaissa. Vuoden 2023 aikana pohdimme mahdollisesti edelleen uusien toimipisteiden avaamista erityisesti Ruotsissa.